torstai 13. joulukuuta 2012

Huopakukkanen

Tietenkin näin joulunkynnyksellä saumurini alkoi oikutella juuri kun joululahjojen valmistus piti olla kiivaimmillaan. No huoltoonkaan sitä ei saa näin viime metreillä, joten hätäratkaisuna piti keksiä jotain muuta. Pikapäätösellä syntyi huopakukkanen. Ei ole muodot aivan identtiset, kun taidot ei riitä. Tai todennäköisesti olen vain liian hätäinen.
Käytin piparkakkumuotteja apuna, jotta saisin edes suht asiallisen muodon aikaiseksi. Tarvikkeet ovat Tiimarista, Sinellistä ja oman kaapin kätköistä löydettyjä
Taakse ompelin klipsin hakaneulan sijaan, jotta se on helppo kinnittää ja poistaa. Sallii myös useampia käyttötapoja.

Sopii vaikka puseron rintamukseen tai yksinkertaisen vyön piristeeksi ( kukka näyttää olevan kuvassa rypyssä....)

Kaulahuivin kokoajaksi

 Pipoa koristamaan



Ja miksei vaikka hiuksiin laitettavaksi




2 kommenttia: