perjantai 7. joulukuuta 2012

Tyttömäistä rokkia ja yksi apina

Pyynnöstä ommeltu tunika eskarilaiselle. Tulee uudelle omistajalle yllärinä, joten saa nähdä miellyttääkö. Kankaan valitsin, koska heti sen nähdessäni ensimmäisenä tuli kyseinen tyttö mieleen. Interlock trikoo tilattu Tiritomista. Kangasta jäi sen verran yli, että pipon sain vielä väännettyä. Taitaa olla vaan sen verran pieni, ettei pääse samaan osoitteeseen. Kaavan pohjana ottobren teekannutunika pidennettynä ja muutenkin isonnettuna.
Pipo on ommeltu kaksinkertaisena.

Ja sitten apinapapina!

Kolmivuotislahjaksi valmistui apina paita ystäväni tyttärelle. Kaikki meni suht putkeen apinan aplikointia myöten, mutta tuo hemmetin kukka!!! Siihen meinas kaatua koko projekti. Se meni niin pieleen kuin olla ja voi. Ompelin, purin, ompelin purin. Sitten siihen tuli jo reikäkin !! Hermot siinä meni ja tunti jos toinen vierähti korjaillessa. Mä en tee enää ikinä kenellekkään perheen ulkopuoliselle mitään! Tai ainakaan vähään aikaan.... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti