sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

WUH! ja pieni applikointiohje

Tilasin Lasten taikamaa sta tätä Liandlo koira trikoota. Näin heti kankaan nähtyäni ison koirankuvan rintamuksessa, joten siitä se ajatus sitten lähti!

Ensin piirsin halutun kuvan paperille
Jäljensin kuvion osiot peilikuvana Vlieseline kaksipuoliselle liimaharsolle, jonka toisella puolella on paperi.
Samanväriset osiot piirsin lähekkäin toisiaan.. Sen jälkeen silitin liimaharson halutun väriseen velouriin, niin että velourin nurjapuoli ja liimaharson harsopuoli olivat vastakkain. Silitin siis paperin päältä. Lopuksi leikkasin halutut kuviot irti.
Tässä valmiit osiot
Seuraavaksi poistin paperin muista paloista, paitsi alimmaiseksi jääneestä tähtitrikoosta. Tämä helpottaa huomattavasti paininjalan liikkuvuutta aplikointivaiheessa.

Asettelin osiot paikoilleen
Silitin kiinni. Ensimmäinen silitysraudanpainallus suoraan ylhäältä päin, etteivät osat liiku paikoiltaan. Paina hetki rautaa paikoillaan, ennenkuin aloitat varsinaisen silitysliikkeen.
Seuraavaksi aloitetaan ompelu. Itselläni on varmasti maailman yksinkertaisin ompelukone Brother X-20, jossa ei todellakaan pääse  ominaisuuksilla prassailemaan. Löytyy vain ompeleen leveyden- ja pituudensäätö.
Itse valitsin seuraavan säädön: leveys noin 3 ja pituus vajaa 1.


Sitten vain ompelemaan. Aplikoin tavallisella paininjalalla, joten pienimmät osiot tulee ommeltua lähes sokkona. Paininjalka kun peittää kaiken näkymän. Olen kysellyt  varsinaisen aplikointipaininjalan perään, mutta alkeelliseen koneeseeni ei sellaista saa. En näe kuitenkaan syytä vaihtaa konetta, joten näillä eväillä mennään!
Valmis kuvio näyttää siis lopulta tältä oikealtapuolelta
ja nurjaltapuolelta tältä
Poista vasta nyt loput paperista
Seuraavaksi silitä kuvio etukappaleeseen ja ompele kiinni ennen paidan kokoamista.

Lopputulos tässä
Loppukankaasta tein vielä perus t-paidan





2 kommenttia:

  1. Ihana applikaatio ja selkeä ohje. Minulla on viha-rakkaussuhde applikaatioihin. Välillä ne onnistuvat ja toisinaan taas kaikki menee pieleen....se kai tässä ompelussa koukuttaakin.

    VastaaPoista
  2. Ihana tällainen ohje aplikoimaan opetteleville.
    Ihana paita, meillä kelpaisi lapsukaisille sukupuoleen katsomatta :D

    VastaaPoista