maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kantinkääntäjän käyttöönotto

 Minäkin sitten muiden muassa tilasin ebaysta Janome coverpro double fold -kantinkääntäjän. Posteineen hintaa tuli vajaa 30 euroa. Tässä minun kantinkääntäjän asennusohje.
Omassa koneessani tuo "häntäosa" pitää kääntää takaviistoon, sillä suorana ei mahdu paikoilleen.
 Leikkaa resorikaitale sopivan levyiseksi ja aseta nurjapuoli itseä vasten kantinkääntäjään. Esim. nuppineulaa tai ratkojaa apunakäyttäen kuljeta resorikaitale sen läpi. Ulosvedettäessä resori kääntyy oikeaan asentoon. On tärkeää, että ulosvedettäessä kaitale kääntyy ylhäältä että alhaalta sisäänpäin. Jos kaitale kulkee tosi nahkeasti, on se liian leveäksi leikattu.
 Sitten kantinkääntäjä asetellaan paikoilleen ja teipataan kiinni sopivaan kohtaan. Kääntäjä tulee asettaa melkolailla suoraan linjaan paininjalan eteen ja noin parin sentin etäisyydelle. Itse kiinnitin laitteen teipillä kiinni  ( minulla Brother x-20, joten kiinnitysruuvit eivät sovi). Oikeaa kohtaa joutuu hieman hakemaan, joten kannattaa ensin kantata testipala..
 Minä ompelen aluksi pikkupätkän kanttia, ennenkuin aloitan varsinaisen ompelun. Tällöin kantti lähtee varmasti kulkemaan oikeassa asennossa ja "veto" lähtee hyvin käyntiin.
 Sitten ei muuta kuin kantattava kangas kantin sisään ja surruuttelu voi alkaa. Ommeltaessa resoria ei tarvitse itse venyttää, sillä laite hoitaa sen puolen.
Kaksoisneulan käyttö olisi suotavaa, mutta katkoin juuri kaksi kappaletta, joten jouduin nyt kiireessä tyytymään tavalliseen neulaan.

Kun kanttaat esim. kaula-aukkoa, niin siistin lopputuloksen saamiseksi kannattaa jättää toinen olka ompelematta ennen kanttausta. Olkasauma ommellaan kiinni vasta kanttauksen jälkeen.

3 kommenttia:

  1. Kantinkääntäjän juuri saaneena tutkin aiheeseen liittyviä juttuja. Hyvät kuvalliset neuvot ovat aina tarpeen :)

    VastaaPoista