torstai 9. heinäkuuta 2015

Banana!


 Banana! Siinä uusi hokema, jota meidän kotona kuulee nykyään tilanteessa kuin tilanteessa. Minions kuume on kova, vaikkei uutta Kätyrit elokuvaa vielä olla nähtykkään. Pahimman poltteen taltuttamiseksi applikoin paidan. Vaikka keskittymiseni ja panokseni tähän paitaan ei ollut parasta mahdollista laatua, niin kovin suttuisesta applikointijäljestä huolimatta pusero on käytäjälleen erityinen.
 Valkoinen kuvan taustaympyrä syntyi olosuhteiden pakosta. Vaikka Verson Puodin Arki -joustocollege ei kuvioltaan ensisilmäyksellä levottomalta vaikutakkaan, niin en saanut ainakaan omaa silmää miellyttävää lopputulosta aikaan vaikka kuinka asettelin Minion-hahmoa paikoilleen. Niin sitten lopulta päädyin valkoiseen taustaan, vaikka kankaan kuvio hieman valkoisesta läpi kuultaakin. Kuvion keikautin vielä lopuksi leikkisästi vinoon.
 Kaapista löytyi vielä palanen farkkukuvioista trikoota, josta sai oivalliset ja asiaankuuluvat lappuhaalarit hahmolle .Chiquita -tarra kuvausrekvisiittaa :D
 Helman ja kauluksen viimeistelin ompelukoneen koristeompeleella. Kauluksen huolitteluun testasin tuollaista puoliksi "upottetua" resorireunaa.

3 kommenttia:

  1. Apua miten hieno! Meidän kolmevee olisi tästä ihan pähkinöinä :D Se Kätyrit -leffa on muuten kiva, jopa aikuisen mielestä :)

    VastaaPoista
  2. Tää olis kova juttu meilläkin nyt. Tosi kiva idea toi farkkukangas pöksyissä. Hieno on! :)

    VastaaPoista
  3. Mainio paita! Mahtavat yksityiskohdat applikoinnissa.

    VastaaPoista