sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ehdoton ykkönen

Olen jäänyt ihan koukkuun tähän kyseiseen puseromalliin. Tällä kertaa versio Eurokankaan palalaarista löytyneestä ohuesta, joustavasta ja hyvin laskeutuvasta puuvillasekoitteesta. Tällaisesta materiaalista malli toimii entistäkin paremmin ja on äärimmäisen miellyttävä päällä. Parin edellisen postaukset paidat ompelin puuvillajerseystä. Nekin ovat kivoja, mutta tämän kankaan laskeutuvuuden ansioista pusero muotoutuu erilailla.
Tähänkin tein tampit hihoihin ja helmaan samasta kankaasta. Kaula-aukko on vedetty kasaan kuminauhan avulla ja jälleen kerran etuhalkiota koristaa puuhelmet. Aivan, toistan itseäni, mutta näistä saa niin kivoja variaatioita materiaalista ja kuosista riippuen. Ja onhan tässä vuosien varrella tullut myös toistettua tissistä ja Onion 2035 kaavaa kymmenin eri variaatioin. Aina vaan jostain muodostuu sen hetkinen lempikaava. Tämän mallin takana siis oma muokkaus Joka tyypin kaavakirjan ranglanpaidasta. Kaula-aukon muokkaus muistuttaa vuosien takaista suosittua Bohemia-mallia.
Aion kokeilla tätä kyllä vielä muistakin materiaaleista ja tulevaa kesää vasten testaan ainakin vielä lyhythihaista mallia ja ehkä myös mekkoversiota. Mekkomallin muokkaus on vielä mietintämyssyn alla.

3 kommenttia:

  1. Hyvää kaavaa on ilo käyttää! Minäkin ompelen usein samalla kaavalla useamman vaatteen kerralla. Kaunis pusero.

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti ja ihanat puuhelmet! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva paita ja nuo puuhelmet on kivat. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujalle.

    VastaaPoista