torstai 20. elokuuta 2015

Raiteilla

Tokan luokan aloittava poikani on vielä siinä suhteessa ihanassa iässä, että oma maku ei ole vielä täysin muotoutunut. Toistaiseksi kelpaa yhtälailla lapsenomaisemmatkin kuosit ja kuviot, kuin sitten tämä jo selkeästi isomman pojan rohkea Freak Circus. Sen verran kuosia tuunasin kangastusseilla, että mm. Seepra sai lempeän silmän (kankaassa se on silmätön) ja muutenkin pehmensin linjoja. 

Tällä kertaa kaikki postauksen kuvat onkin tuunattu vanhanoloisiksi ihan vain korostamaan kuvausympäristön tunnelmaa. Ja kun kangas on vieläpä luonnossa mustavalkoinen (kanttaukset harmaat), niin eipä nämä kuvat värejä kaipaa! Paidan etumuksessa oleva Circus-teksti on silityskalvosta ja luonnossa oranssinvärinen.


Kuvissa esiintyvät housut ovat paksumpaa farkkujerseytä ja ne  ompelinkin jo loppukeväästä kesää varten. Eivät ole pesussa nyppääntyneet, niin kuin monet pelottelivat tämän Lillestoffin kankaan kohdalla.





9 kommenttia:

  1. Ompa muutes tyylikkäästi tuunatut kuvat, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Oi että miten tykkään tuosta paidasta ja kuosi on sopivan erikoinen minun makuun:) todella upean esittelyn olet tehnyt vaatteista, tällaisia oikein pysähtyy tarkastelemaan kunnolla, kuvat myös niin hienoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Koska sanallinen arkkuni ei ole kovin ylitsevuotava näissä postauksissa, niin kuvista olen yrittänyt tehdä kivoja :)

      Poista
  3. Hienot kuvat tosiaan (: itellä oottelee sama kangas ompeluinnostusta :P

    VastaaPoista
  4. Kuvat ovat minunkin mielestäni hienoja, mukavaa nähdä erilaisia kuvia käsitöiden tiimoilta. Tunnelma on ihana näissä!

    VastaaPoista
  5. Tosi hienot kuvat hienosta paidasta! Ja kyllä tuo seepran silmän lisääminen on oikein hyvä idea, tekee lempeämmän lapselle. Harmi kun mun 6-vuotiaani on jo vuosia ollut tarkka tyylistään, enkä voi tehdä hänelle tällaisista hienoista kankaista ollenkaan..!

    VastaaPoista
  6. Hienosti tuunattu kangas! Hyvin sopii lapsellekin.

    VastaaPoista
  7. Mahtavat kuvat ja hieno paita :)

    VastaaPoista